Jutska

Jutska

torstai 8. maaliskuuta 2012

Mistä kaikki alkoi

Lapsuudenkodissani on ollut akvaario niin kauan kuin itse jaksan muistaa. Mitä luultavammin se hankittiin jo ennen syntymääni. Muistan 120-litraisessa mutteriakvaariossa olleen vuosien saatossa partamonneja, joskus miljoonakaloja, muistan ison plekon, lehtikalat ja tiikerinuoliaisetkin. Nykytietojen ja taitojen perusteella kolme viimeisintä ovat kauhistus, mutta 90-luvulla kalojen pitoon suhtauduttiin vielä aika erilailla kuin nykypäivänä. "Silloin oli silloin, nyt on nyt on nytten..."

Muuttaessani lukioikäisenä pois kotona haaveilin omasta akvaariosta. Rutiköyhänä opiskelijana, ja todella pienissä vuokra-asunnoissa asuessa tähän ei vain ollut mitään mahdollisuutta. Viimein, viime kesänä, kun muutin avomieheni kanssa saman katon alle, oli akvaarioharrastukseen taas mahdollisuus.

Sain vanhempieni vanhan 120-litraisen tekniikoineen omakseni. Myönnän, että tein paljon aloittelijan virheitä. Allas oli pyörinyt huoletta 25 vuotta, mutta minun ei tullut mieleenikään tarkistaa silikonisaumoja, vaihtamisesta puhumattakaan. Onneksi sentään päivitin tietojani ennen kuin aloin täyttää allasta, ja sain sen sentään kypsytettyä oikein. Eläinkaupan suosittelemana ostin sinne 5 platya, 5 mustamollia ja 5 piikkisilmää. Platyt ja mustamollit olivat vissiin pehmeään veteen kasvatettuja.

Vanha akvaari pyöri vanhalla valaisimella ja hiukan liian pienellä ulkosuodattimella pari kuukautta ihan hyvin, kun tajusin lisätä vielä vanhan ilmastimenkin käyttöön. Sitten akvaristin pahin painajainen toteutui; totesin akvaarion vuotavan saumastaan. Aluksi yritin korjata pahimpia vahinkoja vain pläräämällä akvaariosilikonia suoraan vuotavan kohdan päälle (tietty laskettuani vedenpinnan sen alle ensin) mutta eihän se enää pitänyt. Kun akvaario alkoi vuotaa kolmannen kerran, oli rynnättävä kauppaan ostamaan lisää silikonia ja 60:n litran saavi, jonne pelastin kalat siksi kolmeksi päiväksi, kun vaihdoin silikonit altaaseen. Rumat niistä saumoista tuli, mutta ne pitivät.

Silloin piirtämäni sarjakuvapätkä kertoo kaiken oleellisen. :D

Hyvinkin pian tämän jälkeen totesimme, ettei näin vanha tekniikka enää uuden siirron jälkeen toimi kunnolla. Lämmitin räjähti, joten piti ostaa uusi. Valaisin posahti kokonaan rikki. Eläinkaupasta ostettu musta sora sotki hirveästi ja haisi vielä kamalammalta. Kaikki oli altaassa vinossa, vaikka onneksi kalojen sairauksilta ja kuolemilta kaikesta huolimatta vältyttiin. Vanhan harrastajan uusi aloittaminen voi olla ihan yhtä vaikeaa kuin täyden noviisinkin, kun tiedot ovat auttamatta vanhentuneita.

Puolessa vuodessa olen imenyt itseeni jumalattomat määrät tietoa, myös nippeli-sellaista. Onneksi aivoni ovat mallia pesusieni, joten tieto imeytyy ja pysyy. Nyt kun asiaa taaksepäin ajattelen, näiltä kaikilta ongelmilta olisin voinut välttyä, jos olisin opiskellut vielä enemmän asioita kuin sain opiskeltua. Tosin, eipä minulle tullut mieleenikään, että silikonisaumoja pitäisi vaihtaa, kun ei sitä elämäni aikana oltu kertaakaan tehty. No jaa, kantapään kauttahan sitä tunnetusti oppii hyvin, ja totisesti, näin on!

Vaikka 120 pyöri sittemmin ihan hyvin, olimme alkaneet katsella isompaa. Monet vaikeudet olivat saaneet meidät ajattelemaan uudemman hankkimista. Katselimme aluksi uusien akvaariopakettien hintoja, ja totesimme ne liian kalliiksi. Kun aiemmin esitellystä 612:sta myynti-ilmoitus tuli vastaan, emme voineet vastustaa sitä, ja tässä ollaan. 120 on nyt lämpimässä varastossa odottamassa tulevaisuutta, ja hätävarana jos jotain tapahtuukin tai jos tarvitsemme sairaala-altaan. Olen haaveillut, että ehkä vielä joskus saan siihen tuliliskoja, mutta se on sitten isomman asunnon asia. ;)

4 kommenttia:

  1. Laitan tähän kohtaa puumerkkini :) Palajan uudestaankin lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Arttu kovasti haaveilee akvaariosta, mutta vain kasvien takia :D En tiiä mitä nuo kissat tuumais...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet kasviakvaariot on tosi nättejä ja niitä on tosi kiva hoitaa! :) Ja akvaarioita saa monessa koossa, kansilaseilla ja valaisinkansilla, niin ei kissatkaan pääsisi niistä juomaan, tai mitä sitten tekisikään... :D

      http://www.victri.net/tanks/nano_tank05.jpg

      Poista
  3. Mahtava sarjis! Lisää kiitos! :D

    VastaaPoista