Jutska

Jutska

tiistai 15. tammikuuta 2013

Paludaario

Enpä ole saanut taas pitkään aikaan aikaiseksi kirjoitella tänne; pahoitteluni siitä. Markon paludaario-projekti on nyt kuitenkin hyvällä mallilla!


Semmoista. Itse en edes tiedä, että mitä kaikkea tuolla nyt kasvaa, mutta ainakin kultaköynnöstä, jokin chili, paria erilaista orkideaa, jokin juoru, vissiin peikonlehti ja timanttiananas. Kasvit kasvavat hyvin, ja alkavat levittäytyä pikku hiljaa. Eli näkymä siis paranee ajan kanssa. Altaassa taasen ei enää juurikaan kasveja ole, mutta kalojen iloksi puuta (eli piiloja) sitäkin enemmän.

Paludaarion teimme ihan vain kotona 6,5mm koivuvanerista. Marko hoiti pääasiassa rakentelupuolen, koska itse teen niin pitkää päivää koululla. Ulkopintaan tuli kosteudenkestävää, mustaa huonekalumaalia, sisäpinnoille epoksia, jonka sävytimme pigmenttijauheella mustaksi. Epoksi on yllättävän vaikea aine saada siististi, vaikka olisikin kokenut maalaaja, mutta onneksi paludaarion ei yltiösiisti tarvitse ollakaan.

Tässä vielä pari lähikuvaa kasveista:




Sellaista tällä kertaa, palaillaan! :>

- Mea