Koska tiesin, etten haluamaani akvaariokoristetta tulisi mistään valmiina saamaan, päätin tehdä sen itse. Tekeväthän monet kokonaisia taustojakin altaisiinsa.
Kuten tästä kuvasta voi jo huomata, aloin tehdä kelttiläistä ristiä. Koska halusin tehdä rististä vinon, säänpieksemän ja muutenkin kärsineen näköisen, en hionut yksityiskohtia turhan tarkasti. Materiaali on styroksia jota veistin kaiverrusveitsisarja apunani.
Liimasin styroksiristin ihan vain kuumaliimalla kasaan, ja seuraavaksi se sai kerroksen tasoitelaastia rempseästi laitettuna, jotta pinta ei olisi tasainen. Ironista sinänsä.
Maalasin pinnan Trend7-maalilla, jonka sävytin kolmeen kertaan saadakseni kolme eri harmaan sävyä. Yritin saada pinnan edes etäisesti kiveä muistuttavaksi. Tämä oli tosin vasta ensimmäinen kerta kun sellaista yritin, joten tätä parempaa lopputulosta en aikaiseksi saanut. Kynä on mukana kuvassa, jotta koosta saa edes jotakin osviittaa.
Risti sai pintaansa vielä uretaanialkydilakan, joka on kuivuttuaan myrkytön eikä likoa irti. Tällaista on mm. venelakka. Pinta muuttui nyt kiiltäväksi, joka ei ole ulkonäöllisesti niin kiva asia, mutta pakko tämä oli lakata jotta siitä ei varmasti irtoaisi mitään akvaarioveteen.
Äskettäin silikoonasin ristin kiinni liuskekivipalaan, koska styroksi tunnetusti kelluu. Huomenissa risti päätyy altaaseen ja toivottavasti pysyy kiven avulla pohjassa.
Ainakin yritin valita myrkyttömiä ja kuivuttuaan turvallisia aineita tätä tehdessäni (opettajani avustuksella toki), jotta tämä ei olisi vaarallinen tuleville kaloille. Here's hoping! :)
Jutska
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. maaliskuuta 2012
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Projekti 200, osa 3
Tänään saimme lisättyä vähän sisustusta, kun juurakot olivat lionneet ja pienitty liuskekivi silikoonattu haluttuihin muotoihin.
Vielä kyllä joitakin liuskekiviä tullaan siirtämään, koska ne pitävät juurakoita pohjalla. Keskellä oleva ilmastinkivikin vielä etsii paikkaansa. Noh, onhan nyt vasta kypsytyksen kolmas päivä, niin ei tässä kiire ole.
Tällaisia tuli akvaariokäyttöön sopivan silikonin avustuksella rakenneltua.
Tämä pieni juurakon palanen pysyy pystyssä, koska silikoonasin sen liuskekiveen. Kivenpala on piilossa hiekan alla. Kuvassa mukana on myös ihan tavallista, muovista viemäriputkea, jotka saavat toimia plekoputkina. Ne ehkä, toivottavasti, jossain vaiheess maastoutuvat hieman paremmin.
Tämä juurakko on Aapelin akvaarion (www.akvaarioon.fi) käsialaa.
Että tällaista tällä kertaa! :>

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)